Siis meikä on kyllä huonoin bloggari ever. Oon näköjään ja ilmesesti laiskin kirjottaja mitä voi olla. Nojoo, ihan yleisesti täällä eletään iha tämmöstä perusarkea. Päivät menee kyllä äkkiä ja huomattiin just, että tasan kolme kuukautta on vaihtoa jäljellä. Eli äkkiä aika kyllä hurahtaa täällä. Voisin nyt koittaa vähän kertoa, että mitä ollaan puuhailtu tässä. Ei olla kyllä mitään ihmeellistä tehty, ollaan oltu täällä Angersissa vaan. Nyt viikonloppuna lähdetään tsekkailemaan Pariisi vihdoin ja viimein, jei! :)
Kiekkomatsi oli aivan mahtava. Ranskalainen kiekko olikin tosi viihdyttävää ja Angersin fanikatsomo oli ihan messissä ja koko halli oli aivan täynnä. Katsomossa sai juoda myös olutta, mikä on aina tietenkin plussaa. Oli hauskaa nähä myös suomalaisia ja yks virolainen pelaaja. Sieltä olis voinu ostaa Kiprun pelipaidanki, mutta en viittiny sijoittaa kuuttakymmentäviittä euroa siihen lystiin. Angersin joukkueella oli söpö pöllömaskotti, joka hillui koko pelin ympäriinsä. Ja Les Ducs d'Angers tiettyki voitti pelin. Kuvissa Puckyyyyy, Viron ja Slovakin lippu, fanikatsomo ja Kipru ja takatukka.
Koulun kanssa käytiin vierailemassa vanhassa sairaalassa, jossa oli iso seinämattonäyttely yms ja vanhassa kirkossa, jossa oltiin kokonaiset puoltoista tuntia. Oli kyllä mielenkiintoista, mutta kierros oli kyllä aika pitkähkö, jos niin voisi sanoa. Lauantaina käytiin tyttöjen kanssa Nantesissa, jossa lähinnä kierreltiin ympäri kaupunkia ja shoppailtiin. Pitää mennä kyllä uusiksi, haluan mennä Jules Verne-museoon! Verne on meinaan syntynyt siellä ja tietäähä kaikki, että maailman ympäri 80 päivässä on tosi hyvä! Käytiin syömässä ravintolassa ja mä söin alkupalaks merikotiloita! Oli kyllä hyvää! Hauskaa oli, että ne piti ronkkia sellasella minisorkkaraudalla sieltä kuorestaan. Namnam. Sit pääruuaks syötii ankkaa ja jälkkäriks omenakakkuu ja jätskii.
Ystävänpäivää edeltävänä lauantaina käytiin vierailulla Cointreaun tehtaalla. Se on sitä Cosmopolitan-likööriä jos ette tienny! Angers on ainoa paikka, jossa Cointreauta enää valmistetaan, eli siellä teidän koti-Alkossannekin on täällä tuotettua kamaa! Noh, kierros oli kuitenki tosi mielenkiintoinen ja jännä. Ekaks katottii videoo ja sit mentii kiertelee tehtaalle. Tislaamossa oli aivan mieletön appelsiinin tuoksu! Sen jälkeen oli historia- ja mainostusosasto ja sen jälkeen oli maistias-settiä! Saatii maistaa cointreauta iha itteksee ja si jäillä ja pari drinksua. Ranskalaisille oli kehitelty iha oma cointreaupolitan-drinksu, joka on melkeen kuin cosmopolitani, mutta ilman votkaa. Ranskalaiset eivät kuulemma kestä viinaa, ni piti kehittää oma. Sinänsä kumma, ku on cointreaussakin 40%.... Eli taitaa olla joku keino taas jekuttaa itteensä. Sitten ostin tehtaanmyymälästä söpöimmän vaaleenpunasen minisheikkerin. Se on ihana! Illalla oli sitten ystävänpäivä-pippalot Katjan ja Hennan luona. Katja ja Henna ovat Suomesta kanssa, mutta asuvat keskustan holleilla. Illalla juotii tietenki cosmoja. Oli hauska ilta! Ystävänpäivänä mentiin piknikille läheiselle järvelle, josta oonki jo maininnu. Piknik helmikuussa iha jees, mutta ei siellä silti kauheen lämmin ollu!
Näin muuten ollaan oltu iha juhlimassa täällä Angersissa ja toistemme järjestemillä illallasilla. On ollu sushi-iltaa, tacoja, pastaa. Me ollaan järkätty meidän Lakanal-porukan kanssa kahdet illalliset nyt. Ekalla kerralla tehtiin lihapullia ja pastaa ja tomsukastiketta ja toisella creppejä. Mun ja Stiinan kokkaukset olivat tietenkin tosi herkkuja. ;) Teksasin miespuoliselle vahvistukselle uskottiin vaan yks tehtävä eli pastan keittäminen, niin eiköhän se polttanu neki pohjaan... Crepit oli lähinnä valmiskamaa, kun ei enää kahensadan lihapullan pyörittämisen jälkeen huvittanu ajatus parisadan letun paistamisesta. Mun suosikki oli kyllä erittäin epäranskalainen creppi täytettynä vaahtokarkeilla, nutelalla ja banskulla. Vielä kun koko setin käytti mikrossa, niin oivoi... Oli kyllä herkkua. Herkut maistuu täällä kyllä siihen malliin, että en tiä miten mahtuu enää paluukoneeseen. :D Seurattiin myös olympialaisia ja voin kertoo, ettei ollu kauheen mukava kattoo Suomi-USA peliä jenkkien kanssa. Noh, onneks Kanada kuitenki hyydytti hymyt, muahaha.... Ollaan myös tutustuttu taas yhteen suomalaiseen tyttöön, Eevaan, jei! :) Ainiin, ja käytiin me kattoo Angersin linnaaki! Ollaan käyty paikallisella lauantai-torilla kanssa, joka on aivan ihana!
Nyt pitäisi värkkäillä kesätyöhakemuksia Suomeen, ei tässä enää älyttömästi aikaa kesään oo! Maaliskuu on aikalailla buukattu viikonloppujen osalta ainakin ja on alkanut jo koulutehtviä ja projekteja tulemaan. Eli ei tässä iha laiskaks pääse tulemaan. Nyt viikonloppuna kutsuu siis Pariisi. Sitä seuraavana ollaan suunniteltu reissu Lyoniin. Olisin halunnu syödä kuuluisaa tryffelikeittoa siellä, mutta sopalla on hintaa 80e. Eli jos joku halukas haluu tarjota mulle elämäni makukokemuksen ja ruokanautinnon, niin tilinumeroa voi kysellä. :) Sitä seuraavana viikonloppuna meillä on koulun turismioppilaitten järkkäämä reissu Loiren laaksoon. Mennää kattoo linnoja (tiettyki....), mutta myös Tintin taloa ja suklaatehdasta ja jonku Leonardo da Vincin taloaki. Sitä seuraavana viikonloppuna mennään Stiinan kanssa Lilleen ja siinä se maaliskuu alkaakin olla jo plakkarissa. Huhtikuussa pitäs ihanien Suomentyttöjen tulla kylään! En malta oottaa! :)
Nojoo, koitan nyt kuitenkin vähän ahkerammin päivitellä, niin ei tartte tällasia megapäivityksiä koittaan vääntää. Loppukevennyskuvina Carrefour-kuvia, esim Stiina rälläämässä Carrefourissa. (plus muutama muu kuva kirkosta ja linnasta, koska tällä on jumalattoman rasittava lisätä kuvia, voin kertoa. Ni pistin tähä vaa jatkoks.)
BISOUS,
Artsie
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti