maanantai 18. tammikuuta 2010

Lähtö lähenee...!

Tervetuloa seuraamaan blogiani vaihdostani! Tekstin laadusta ja sisällöstä en anna mitään takuita. Mutta jos kiinnostaa mun ja Stiinan kahjoilut ja toilailut maailmalla, niin täältä voi käydä kurkkimassa.

Lähtö on tosiaan jo keskiviikkoaamuna, yhtäkkiä ihan lähellä. Lähteminen oli kuitenkin koko ajan turvallisesti tulevaisuudessa, sittenku lähetää sitteku joskus lähetään. Mutta nyt lähdetään! Fiilis on vaihtelee ilohyppimisestä ja innostuksesta täydelliseen pakokauhuun. Hehe, innostus on nyt kuitenkin päällimmäisenä. Olen miettinyt paljon, mitä tältä reissulta haluan oppia ja saavuuttaa ja olen sen itselleni aika hyvin selvittänyt. Ja tällä en siis tarkoittanut viinejä!

Lähtövalmistelut ovat suhteellisen valmiita. Kilon evakko matkalaukun kanssa oli varmasti minulle erittäin hyvä ratkaisu, organisointikykyni tuntien. Eli huone on vuokralla ja irtosälät säilössä. Matkalaukussa on kiloja varmaan muutamahko liikaa. En tiedä miten selviän tavaroiden karsimisesta. Joo, ja tiedän ettei kannata ottaa liikaa ja tulee siellä tulee ostettua! Ei se ole silti helppoa.

Keskiviikkoaamuna ihanat Mirkku ja Weekku heittävät meidät Stiinarin kanssa kentälle. Sitten on enää selvittävä Riikan kautta (terkkuja Ellulle, vilkutan sulle kentältä) Pariisiin. Pariisissa on sitten Amazing Race -tyylistä selviimistä laukkujen kanssa (olettaen että laukut saapuvat Pariisiin) Angersin junaan, jossa taitaa olla vaihtokin. Siinä on haastatetta jo aikamoisesti, ainakin meikälle. Ehkä Stiina ymmärtää junista vähän enemmän! Angersin juna-asemmalla meitä pitäisi olla vastassa Stephan, joka on joku kv-heppu koulussamme. Stephanin kanssa sitten mennään kai meidän luukulle, joka taitaa ainakin googlemapsin perusteella olla aika kaukana Angersin keskustasta epämääräisellä pikkukadulla. Noh, näistä tällä hetkellä mysteereistä kerron sitten, kun ollaan mestoilla! Vähän kyllä jännittää sen suhteen vielä, kun noi ranskan taidot ei ole tosiaan kummoisia. Bravuurini on siis tosiaan, "anteeksi, oletko istunut silmälasieni päälle?". Luotan shokkihoitoon tässäkin asiassa.

Tänään vielä rästihommia ja tyttöjen kanssa syömään Carlitokseen. Carlitoksessa aion syödä etanoita, totuttelen ruokavalioon. Ja pakkausta tietty! Näinpä, nyt ei voi enää sanoa kun lähdetään, vaan nyt lähdetään ihan tosissaan!


Artsie

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti