Kolme (3) tuntia.

Tässä ollaan melkein koko yö pakattu ja järkätty samoilla silmillä. Kolmen vartin torkut taisin ottaa. Väsyttää yllättävän vähän, käyn varmaan niin kierroksilla ettei tajua enää mitään. Laukku taitaa painaa tasan parikymmentä kiloa ja sain laukun kiinni makaamalla sen päällä. Aika nappiin vois jopa sanoa. Aika paljon rojua joutu ottaan kyl käsimatkatavaraankin, kuten esimerkiksi pandan ja pyyhkeen ja mitäs kaikkea.

Jäähyväisistä on enää jäljellä tosiaan Mirkku ja Veera, jotka uhraavat aamu-unensa meidän saattamiseksi. Miran pitäisi kurvata Kilon kukkuloille, noin tunnin päästä. Paniikki on oikeastaan laantunut yllättävän hyvin. Vaikkei yhtään tiedä, mikä perillä odottaa (paitsi Stephan) on olo aika tyynempi. Katotaan kuinka muuttuu sitten, kun pitäis selvitä junaan hehe...

Näin viimeisessä postauksessa Suomessa, täytyy kyllä sanoa, että näin lähdön alla on huomannut selvemmin kuin koskaan, miten hyviä, ihania ja rakkaita ihmisiä on saanut ympärilleen. Kiitos kaikille, jotka on muistaneet ennen lähtöä ja muillekin. Olen todella onnekas, että mulla on teidät kaikki. On teillä tässä kahjossa välillä varmaan kestämistä. Yhyhyhyhy, menee ehkä vähän herkistelyks, mut annetakoon varmaan anteeksi näin toinen jalka koneessa jo.

Ootte ihania pupuja kaikki!

Pusi ja musi!

Ja mä odotan ainakin teitä, vaikka sen sata vuotta. (Weekku tietää, harmi että meiä BL lauleskelut on nyt ohi... :D)

Aura